Se on täällä taas. Rakennettujen moottoripyörien aatelista koottu kalenteri, jota alan miesten on pakko pitää yhtenä vuoden komeimmista. Se on BIKE.EXIF Custom motorcycle calendar 2012.
www.bikeexif.com
Tämän upean kalenterin voi tilata edullisesti Suomeen esimerkiksi Amazonista hintaan $22.97 (14.99 plus toimituskulut), eli alle 17 eurolla! Vaikka tulevaksi isänpäiväksi...
Takaveto
maanantai, 19. syyskuuta 2011
Scott Indy Leather
Ennen kesän alkua ja kesän aikana päivitin varusteitani monelta laidalta. Tuli uudet kengät, housut, sadetakki jne sekä Scott Indy Leather -nahkatakki. Täytyy myöntää että ostin sen lähes pelkästään ulkonäön takia, mutta se on osoittautunut varsin laadukkaaksi tuotteeksi muutenkin. Ja sopii täydellisesti kypärän kanssa, eikös?

Kesällä takki on saanut kovaa kyytiä niin auringonpaisteessa kuin muutaman tunnin sateissakin. Kävi nimittäin parikin kertaa niin että Ilmatieteen laitoksen lupailuista huolimatta satoi kuin... noh sieltä itsestään. Pitää muuten vettä kohtuullisen pitkään vetoketjua lukuunottamatta, vaikka en kuitenkaan suosittele sadekeleille. Takki on kuitenkin hyvin pitänyt muotonsa eikä ole kovettunut vaikka minkäänlaista käsittelyä en ole takille vielä tehnyt, muuta kuin pyyhkinyt kostealla ylimääräisimmät ötökät pois. Talven tullessa täytyy varmaan jotain huoltotoimenpidettä tehdä.
Malli on mitoitukseltaan aika tyypillinen Scott, eli suomalaiselle ehkä hieman pitkähköt hihat ja selkä/helma. Allekirjoittaneelle sopii siitä huolimatta varsin napakasti ja suojat on ja pysyy siellä missä pitääkin. Ranteiden kohdalta hihat ovat aika tiukat, joten kovin paksujen hanskojen kanssa ei niitä saa kunnolla kiinni ja omien nahkahanskojen (pitkät ja paksuhkot) kanssa aika usein olenkin jättänyt napit laittamatta kiinni.
Kaikenkaikkiaan todella laadukkaan oloinen tuote, joka on mielestäni vielä varsin hyvän näköinen ja "katu-uskottava" sen halvan kalvotakin sijaan. Eikä tuuli riepottele edes nakupyörässä ;)
*peukut ylös*

tiistai, 13. syyskuuta 2011
Visioita
Itsellä on haaveissa oma kustomoitu pyörä. Se vaatii aikaa ja tiloja, joita kumpaakaan ei tällä hetkellä ole. Visioita on ja joskus ne on toteutettava.
Tämä ei ole minun visioni tai toteutukseni, mutta olkoon esimerkkinä että lähtökohdan ei aina tarvitse olla mitenkään massiivinen tai kallis.
Kawasaki Z200
Alkuperäinen:
Visio ja toteutus (Darizt Design):
Aivan mieletöntä.

Muuli
Aina välillä joku yllättää ja tekee esimerkiksi harrikan millä voisi oikeasti olla myös kiva ajaa. Ja näyttääkin hyvältä!
lauantai, 6. elokuuta 2011
Kauniita moottoripyöriä
Toiset tekee mitä osaa, toiset mitä tahtoo...
Restomod Honda CB 1100 R
Alkuperäinen CB1100R oli jo törkeän makea niin miten olisi modernisoitu versio Öhlinsseillä ja Bremboilla, moderneilla Mikunin kaasareilla ja suurennetulla iskutilavuudella. Nam.
Tai miten olisi Triumph Bonneville hieman viilailtuna. Karun komeaa.
keskiviikko, 27. heinäkuuta 2011
Moottoripyörän sielu
Toisinaan kuulee sanottavan että joillain pyörillä on sielu. Honda on kuulemma hyvinkin epäsielukas kun taas Harrikka tai Ducati ovat hyvinkin sielukkaita pyöriä. Karrikoidusti sen voisikin sanoa johtuvan siitä että Honda keskimäärin toimii ja käy kuin kello kun taas näillä kahdella muulla elämä on vähän jännempää.
Itse lähtisin kuitenkin toiseen suuntaan sillä minulle sielusta tulee mieleen pyörän persoona, kun on ajellut samalla laitteella jo useamman vuoden. Tuntee pyörän pikku puutteet, kolinat ja tyyppiviat (jos tähän kerran kopautan niin lähtee käyntiin jne) ja tietää jo etukäteen että on ollut kylmä yö niin pitää starttailla laitetta vähän pidempään tai muuta vastaavaa... Tätä pyörää on puunattu, koekäynnistelty usein ja kuunneltu vieläkö se kolkuttelee. Pyörään on tutustuttu eikä se ole enää vain laite tallissa tai pihassa räntäsateessa. Siitä on tullut omanlaisensa matkakumppani.
Jatkuvasti pyöräänsä vaihtavat ja pyörää "vain kulkuneuvona" pitävät eivät tähän puoleen tutustu. Heille riittää että kunhan se lähtee käyntiin ja näyttää kohtuullisen puhtaalta ja hyvältä jos siltäkään. Kun "sielukkaan" pyöräsi myyt, ei sillä muille ole mitään tunnearvoa tai sidettä... eikä sitä "sielua" muut näe kuin sinä. Ellei sitten pidemmän ajan päästä.
Näillä kriteereillä voisin kuvitella, että jokaisesta pyörästä löytyy "sielu", kunhan pyörän kanssa vain viettää tarpeeksi aikaa. ;)

sunnuntai, 17. heinäkuuta 2011
Chazzot
Tilasin foorumeista rohkaistuneena pyörään kokeeksi Chazzot eli Ebaysta edulliset alumiiniset (T6061) kiinankopio-Pazzot. Pari maksoi kotiin toimitettuna naurettavat 28€! Verrataan nyt vaikka aitoihin Pazzoihin mitä olen nähnyt halvimmillaan n. 160€ pari kotiin toimitettuna.
Miltä ne sitten vaikuttaa?
Asennus oli helppo eikä siinä ollut mitään ongelmia. Ilmeisesti. Kaveri kun laittoi kahvani paikalleen sillä aikaa kun räpelsin jotain vilkkujen kanssa ja aikaa meni ehkä 5 minuuttia vanhojen purkamisesta uusien rasvaamiseen ja asentamiseen. :D Eli asentuivat ihan suorilta vanhojen paikalle. Kahvat näyttävät hyviltä ja laadukkailta ja heti vaikea uskoa että katsoo 28€ kahvaparia. Väittäisin että nopealla vilkaisulla ei laadullisesti ulkonäöllistä eroa Pazzoihin juurikaan ole, vaikka mallissa muuten saattaa olla hieman eroa. Pystysuunnassa on hieman väljää, kytkinkahvassa vähän enemmän mutta ei juurikaan vakiokahvoja enempää ja ei ole käytössä huomannut häiritsevästi.
Kahvat ovat molemmat lyhyttä mallia ja olen varsin tyytyväinen tähän valintaan. Tuntuma kahvoihin on erittäin hyvä ja koko juuri sopiva. Itse asiassa vakiokahvat ovat ihan liian pitkät tällaiseen tuntumaan minkä näistä saa. Kun kahva on sopivan pituinen lisätukea otteeseen saa pään "pallukasta". Etäisyyden säätö toimii moitteetta ja pitää hyvin asetuksensa, eli tahallaankaan räpeltämällä, nykimällä ja rytkäisemällä en saa säätöä pomppaamaan tai pettämään. (Piti kokeilla kun jonkin merkkisissä halpakahvoissa on tätä ongelmaa ollut)
Näin muutaman viikon kokemuksella pakko sanoa että vaikka olin lukenut näistä kahvoista jo etukäteen, oli yllätys varsin positiivinen.
Palataan kuitenkin näihin kahvoihin ja niiden kulutuskestävyyteen vielä kun tulee enemmän kilometrejä alle!

![]() |
| Hyvältä näyttää! Vakiokahvat näyttävät vieressä antiikkisilta. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)